Tarinoita Nauhasta

Mun elämään tuli jo nuorena huumeet mukaan. Peruskoulu loppu ja huumeiden käyttö lisäänty. Pikkuhiljaa kaikki muu elämästä alko tippua pois, paitsi huumeet. Kavereita ei ollu jäljellä, muutaku ne, joilta jotain hain ja ne joille vein. Niistä jokaista vähän pelkäsin. Perhettä en halunnu nähdä ollenkaan. Lopetin koulun ja eristäydyin omaan kämppään. Pelkäsin kaupan kassalla ja vihasin maailmaa. Lopuks näin enää kaks vaihtoehtoa; kuolen oman käden kautta tai yritän tosissani lopettaa.

Pääsin Villaan kesäks. Olihan se alku aika vaikee, kun joutu selvinpäin kohtaamaan omia tunteita ja ajatuksia ja tehdä juttuja muun porukan mukana. Vähitellen Villa alko tuntua kodilta, jota ei ollu moneen vuoteen ollut, koska yhessäkään omassa asunnossa en tuntenu olevani turvassa. Mun perhe kävi Villassa muutaman kerran ja saatiin välit selvitettyä, kun omaohjaaja autto keskustelussa. Villan päiväohjelman myötä pääsin liikkumaan, sain päivittäin hyvää ruokaa ja opin ymmärtämään omaa riippuvuutta ja siitä johtuvia asioita. Opin myös tekemään ei-niin-mukavia juttuja, joita loppukesästä jo teki ilman vitutusta. Myöhemmin kotiutumisen jälkeen noista hommista on kyllä ollu välillä oikeesti hyötyä.

Villasta kotiutuminen suju hyvin, koska kaikki asiat kämpästä toimeentulotukihakemuksiin hoidettiin omaohjaajan kans jo Villassa. Päästiin Villasta viikottain Tampereen NA-ryhmiin, niin Tampereelle muutettua oli helppo jatkaa niissä käyntiä kun tunsi jo porukkaa. En kotiutunu Villasta tyhjän päälle, oltiin tehty suunnitelmat jatkosta ja kehitetty päiväohjelmaa, joten kaikki meni hyvin. Nykyään menee paremmin ku koskaan. Iso kiitos siitä Villan ohjaajille ja jokaselle kanssakuntoutujalle, joilta oppi millon mitäkin.

Tyttö